Toiminta

Tapahtumakalenteri

Uutisarkisto

Kisatuloksia

Kilpailutoiminta

Lehtileikkeet

Uutisarkisto

19.12.2007 - Visa vahvasti esillä Kainuun paras urheilija - valinnoissa ?

Visan Virpi Kehänen on kiistaton ennakkosuosikki Kainuun parhaana naisurheilijana vuonna 2007

Keskiviikkona ilmestyneessä Kainuun Sanomissa urheilutoimittaja Jorma Säkkinen spekuloi vuoden 2007 Kainuun parhaan urheilijan valintoja. Kainuun Liikunta jakaa palkinnot huhtikuussa 2008 Vaalassa.

Euroopan mestaruuskisoissa menestyneet nostajamme ovat korkealla urheilutoimituksen asteikolla. Säkkinen toteaa valintojen olevan vaikean ja lisää: "Parasta valittaessa joudutaan puntaroimaan myös lajien arvostusta". Miesten valinnoissa esille nostetaan F1-kuljettaja Heikki Kovalainen, joka teki onnistuneen debyytin autourheilun kuninkuusluokassa sijoittumalla seitsemänneksi kokonaiskilpailussa. Renault-tallissa ajanut ja Suomussalmelta lähtöisin oleva kuljettaja keräsi kauden kilpailuissa 30 pistettä. Kaikkien aikojen 9. suomalainen F1-kuski ajaa tulevalla kaudella McLarenilla. Toisena nimenä Säkkinen nostaa esille Aavasaksalta Vuokatti Ski Teamin leipiin siirtyneen Sami Jauhojärven, joka on saavuttanut hyviä sijoituksia hiihdon maailman cupissa. Voimanoston EM-hopeaa nostanut Visan Jouni Kvist haastaa edellä mainitun kaksikon kainuulaisuudellaan. Säkkinen kysyykin skeptiseen sävyyn,"onko Heikki Kovalainen edelleen kainuulainen enempi kuin Rovaniemellä asuva Jauhojärvi". Jouni Kvist otti uutisen hymyillen vastaan. "Mahdollinen ehdokkuus ovat kunnianosoitus vuosien varrella tehdylle armottoman kovalle työlle lajin parissa sekä samalla arvostuksen osoitus lajiamme kohtaan", totesi Rovajärveltä palaamassa ollut Kvist.

Naisurheilijan valinnan Säkkinen näkee selväksi. Edellisvuosien valinnan vaikeuksien jälkeen Visan Virpi Kehäsen meriitit vuodelta 2007 (EM hopea ja MM neljäs) eivät jätä epäilyksen sijaa. Säkkinen toteaa Virpin osalta valinnan olevan helppo. Mielipiteeseen on helppo yhtyä, sillä on vaikea löytää vastaavaa menestystä kainuulaisesta naisurheilusta kuluvalta vuodelta. Mahdollisesta vuoden urheilijaehdokkuudestaan kuullut Kehänen otti uutisen iloisena vastaan. "Aivan mahtavaa" - totesi uutisoinnista yllättynyt Kehänen.
Vuoden valmentajavalinnoissa oli virheellisesti nostettu esiin Jounin nimi Virpin valmentajana. Jouni toimi toki Virpin huoltajana menestyksellisessä EM-kisassa, mutta hänen valmennuksessaan Kvistillä ei ole osuutta.

Visan kotisivut saavat myös Säkkisen kehut, jopa siinä määrin, että monipuolinen urheilijatoimittaja heittää ilmaan mahdollisuuden erikoispalkinnon (tiedottaminen) jakamisesta. "Reaaliaikainen voimanoston EM- ja MM-kisojen seuraaminen nosto nostolta oli juuri sitä tiedottamista, mitä sähköinen viestintä voi parhaimmillaan olla ja miten se pitää niin seuran omat jäsenet kuin lajifanitkin kisapäivänä tunti tunnilta tapahtumassa kiinni", hehkuttaa Kainuun Sanomien urheilutoimitus päivän uutisessaan.
Kotisivujamme seurataan siis laajalla rintamalla. Vuoden lopussa on luvassa tilastofaktaa sivujemme käyntikerroista ja latauksista. Tietokoneen ääressä vietetyt hetket saavat tunnustusta. Kiitokset talkoisiin osallistuneille. Keep up the good work!

[Takaisin]

webmail

 

© 2018 Sotkamon Visa