Toiminta

Tapahtumakalenteri

Uutisarkisto

Kisatuloksia

Kilpailutoiminta

Lehtileikkeet

Uutisarkisto

19.04.2008 - Piinapenkissä Virpi Kehänen

Virpi Kehänen

Kuka olet? Kerro itsestäsi ja läheisistäsi



Olen 28-vuotias, syntynyt Kajaanissa, opiskellut Kuopiossa ja Lappeenrannassa. Koulutukseltani olen ensi/-sairaanhoitaja ja työskentelen Kuopiossa KYS:ssä päivystyksessä. Vanhempani asuvat Kajaanissa ja veljeni Kyösti Kuopiossa.

Minkälainen olet luonteeltasi?



Temperamenttinen ja äkkipikainen, niin hyvässä kuin huonossa.. Olen tuliluonteinen, räiskähdän nollasta sataan hetkessä, mutta lepyn myös yhtä nopeasti. Osaan olla itsepäinen, mutta olen myös lojaali ja pidän huolta läheisistäni. Huumorintaju ja positiivisuus kuuluvat myös luonteeseeni.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä elämässä?



Ihan perusjutut; perhe, ystävät, terveys, työ. Tärkeää on, että kaikki palikat ovat balanssissa, on mielekästä tekemistä ja hyviä ihmisiä ympärillä.

Kerrotko urheilutaustastasi? (Mitä olet harrastanut voimanoston lisäksi?)



En ole harrastanut aktiivisesti juurikaan muuta. Olin niin kovin nuori, kun aloitin voimanoston. Toki olen aina ollut liikunnallinen ja ketterä, varsinkin kiipeily naapureiden katoilla kiinnosti pienenä tyttönä kovasti.. Isä katkaisi oman kattomme rappuset, joten oli mentävä naapureiden katoille..

Miten tulit löytäneeksi voimanoston? Minkä ikäisenä aloitit ja paljonko nyt on treeniä takana?



Syyllinen voimanostoharrastukselleni löytyy läheltä, velipoika treenasi itse ja houkutteli minutkin mukaan. Olin siinä kymmenen vanha, kun kävin ensimmäisiä kertoja ”haistelemassa salin ilmaa”, seurasin, kun velipoika ja muut isot miehet treenasivat ja laskin liukumäkeä vatsalaudalla. Silloin olin ollut sitä mieltä, että en ikinä rupea itse moiseen touhuun! Kai siitä joku kipinä jäi, koska muutama vuosi myöhemmin aloin kuitenkin treenailemaan ja ensimmäiset kisat kävin, kun olin 14-vuotias. Takana on siis lähes 14 vuotta treeniä ja kilpailu-uraa!

Minkälaista on treenisi ja treeniohjelmasi (kausittain tarvittaessa eroteltuna)? Onko harjoittelusi muuttunut vuosien varrella? Treenaatko systemaattisesti ja onko sinulla valmentajaa? Kuka suunnittelee ohjelmasi?



Harjoitteluvuosia on takana jo niin paljon, joten treenaaminen on muokkaantunut vuosien saatossa aina elämäntilanteen mukaan. Nykyään treenaan kiertävällä ohjelmalla. Teen kolmivuorotyötä, joten se on ollut välttämätön ratkaisu. En pysty tekemään treenejä aina tiettynä päivänä viikossa, vaan teen jokaisen lajin noin 8-10 päivän välein työvuorojen sallimissa rajoissa. Penkkitreenejä tosin teen kaksi (noin 5 päivän välein) ja tarvittaessa muita välitreenejä. Yhdelle viikolle punttitreenejä tulee siis keskimäärin neljä. Niin sanottuja keveitä viikkoja en tällä systeemillä tarvitse säännöllisesti, toki olen oppinut ”kuuntelemaan kehoani” ja osaan nykyään jo ottaa tarvittaessa kevyemminkin. Työni asettaa omat haasteensa treeniohjelman suunnitteluun, aamuisin ei välttämättä löydy varmistajia kyykkytreenille ja yövuorojen jälkeen on turha mennä tekemään kovaa harjoitusta. Työni on myös fyysisesti raskasta, joten pitkät työputket on huomioitava treenejä suunniteltaessa. Treeniohjelmani laadin kyykyn ja vedon osalta yhdessä veljeni Köpän kanssa ja penkkiohjelmani tekee Seppo Räsänen Kuopiosta. Sepe valmentaa minua siis penkin osalta, kyykky ja veto ovat Köpän heiniä. Treenaamiseni on ollut aina hyvin systemaattista, asetan tavoitteen, laadin ohjelman ja etenen sen mukaan. En motivoidu omaksi iloksi treenaamisesta vaan minulla on oltava päämäärä, johon tähtään ja treenaan aina täysillä tulevaan koitokseen.

Minkälaiset tulokset sait ensimmäisessä virallisessa kilpailussasi? Milloin tämä tapahtui? Minkälaiset muistot sinulle jäi ko. kisasta?



Ensimmäiset kisat olivat 29.10.1994 Kajaanissa. Nostin sarjassa 52kg ja painonpudotusongelmia ei ollut. Jännitin niin paljon, että maha oli aivan ”kuralla” ennen punnitusta! Tulokset olivat JK 95kg, PP 42,5kg, MN 100kg, YT 237,5kg. Mieleen on jäänyt viimeinen yritys jalkakyykyssä 100 kilolla. Tanko tippui selästä ja kaikki lohduttivat, että sellaista sattuu ja ei kannata välittää. Se oli nuorelle tytölle aika jännä paikka!

Oletko kokenut urallasi pettymyksiä? Jos olet, kerro tarkemmin.



Näinkin pitkään nostouraan on mahtunut toki myös pettymyksiä. Yksi niistä on ilman MM-mitalia jääminen nuorten sarjoissa. Nostin nuorten ikäluokissa useamman vuoden ja MM-mitali oli yksi sen aikakauden tavoitteista. Toinen mainitsemisen arvoinen pettymys on varmaan tuloksetta jääminen ja loukkaantuminen naisten MM-kisoissa Ranskassa vuonna 2004. Vastoinkäymiset ovat opettaneet ja kasvattaneet sisua!

Mikä on lempilajisi? Miksi?



Olen aina pitänyt jalkakyykystä, vaikka se on eniten aikaa ja hermoja vaativa laji. Kuitenkin onnistuminen siinä vie voiton kaikesta sen raskaudesta. Minulla kuten monella muullakin lajia harrastavalla on myös niin, että se laji mikä kulkee parhaiten, tuntuu parhaimmalta. Monipuolisuus on voimanoston suola!

Mikä motivoi sinua harjoittelemaan?



Saavuttamattomat tavoitteet. En ole vielä tehnyt parasta tulostani 56 kg:n sarjaan enkä saavuttanut asettamiani tavoitteita.

Miten huolehdit lihashuollosta ja levosta? (Teetkö palauttavia harjoitteita, venytteletkö, käytkö hierojalla tai jotain muuta? Montako lepopäivää pidät keskimäärin viikossa?)



Mitä vanhemmaksi tulee ja mitä kauemmin treenaa, ymmärtää huolehtia myös levosta ja lihashuollosta, tai ainakin huomaa, että niitä tarvitsee! Käyn hierojalla säännöllisesti, se kuuluu yhtenä osana treeniohjelmaani. Minulla on loistava hieroja, Harri Hakkarainen Kuopiosta. Ajoittain joudun käymään myös kiropraktikolla, jotta ”rankani” pysyy ruodussa. Kuten jo aiemmin kerroin, treenaan kiertävällä ohjelmalla, joten lepopäiviä viikkoon tulee suunnilleen kolme. Pyrin käymään lepopäivinä palauttavilla kävelylenkeillä. Ajoittain venyttelen hyvinkin säännöllisesti, ajoittain se valitettavasti pääsee lipsumaan..

Noudatatko ruokavaliota ja kuka sen suunnittelee? Kuinka tärkeänä pidät ruokavalion merkitystä?



Normaalilla treenikaudella en noudata erikoisempaa ruokavaliota. Pyrin aina noudattamaan säännöllistä ruokailurytmiä ja syömään terveellistä perusruokaa, jossa kaikki ravintoaineet ovat tasapainossa. Ennen kilpailuja (2-3 viikkoa) tarkistan ruokavalioni ja perkaan turhat herkut pois. Vielä ei ole ollut tarvetta ulkopuoliselle suunnittelijalle.

Minkälainen luonne pitää olla, että pärjää voimanostossa? Mitä mieltä olet henkisestä kantista voimanostossa?



Pitkäjänteinen, periksiantamaton ja hyvällä tavalla itsekäs. Henkistä kanttia tarvitaan niin treeneissä kuin kilpailuissakin.

Missä treenaat? Onko salillasi paljon nostajia ja onko teillä hyvä ryhmähenki?



Treenaan Kuopiossa Rajalan väestönsuojalla. Siellä käy niin kilpaurheilijoita kuin sunnuntaitreenareita. Meillä on loistava ydinporukka, joka on vuosien ajalta tuttu. Apua ja kannustusta on lähes aina saatavilla ja huumori on sopivan savolaista ”leukailua”.

Onko sinulla ”idoleita” tai henkilöitä, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet sinuun urheilijaurallasi?



Veljeni Kyösti on suurin vaikuttaja urallani. Ilman häntä en olisi koskaan aloittanut voimanostoa. Pienenä tyttönä ihailin Sirviön Askoa ja hänen punaisia vetotossuja, aioin hankkia samanlaiset. ;) Toivasen Janne on myös yksi mainitsemisen arvoinen henkilö, opiskeluaikanani Lappeenrannassa Janne valmensi minua ja mieleen on jäänyt lähtemättömästi yhteiset treenit Jannen ja Heinin kanssa!

Mitkä ovat parhaat saavutuksesi voimanostossa ja mitkä ovat parhaat tuloksesi?



Parhaat tulokset sarjaan 56kg; JK 201 – PP 90 – MN 195 – YT 478,5.
Parhaita saavutuksia; Naisten ja nuorten Euroopan Mestaruudet ( 2007, 2000), 10 Suomen Mestaruutta ( 6 yleisessä sarjassa, 4 nuorissa), myös 14 vuoden edelleen nousujohteinen ura on yksi hienoimmista saavutuksista!

Mitkä ovat lähitulevaisuuden tavoitteesi?



Seuraava tavoite on asetettu toukokuun EM-kisoihin. Siellä tavoitteena on uusia mestaruus.

Mitkä ovat pitkäntähtäimen tavoitteesi tulosten ja saavutusten osalta?



Nykyisin asetan tavoitteet kilpailu kerrallaan ja mietin urheilu-uraa eteenpäin korkeintaan vuoden kerrallaan. Joskus voimieni tunnossa olen asettanut tavoitteikseni yleisen sarjan MM-mitalin ja 500kg:n yhteistuloksen 56 kilon sarjaan. Niissä riittää tavoitteita vielä pitkäksi aikaa! J

Onko sinulla muita harrastuksia?



Eipä juurikaan. Kolmivuorotyö yhdistettynä kilpaurheiluun vie aikani lähes täydellisesti.

Mitä neuvoja annat aloittelijoille ja mitkä ovat suurimmat virheet mitä voit tehdä?



Perusasioiden on oltava kunnossa ennen turhia kikkailuja. Nostotekniikat ja perusvoima on oltava hallussa ja tasapainossa tiukkojen varusteiden kanssa. Pitkäjänteisyys ja maltti ovat niin tuttuja ja kliseisiä sanoja, mutta niin tosia. Pitää muistaa, että tämä on ”vain” harrastus, jolla ei koskaan elätä itseään, teki sitä miten tosissaan tahansa, joten satsaus sen mukaan. Kaikkea ei tarvitse kokeilla. Kannattaa etsiä heti alussa asiantunteva valmentaja, jonka kanssa tekee työtä kohti menestystä. Harjoittelun ja kilpailemisen pitää olla hauskaa ja mukavaa! Urheillaan tosissaan, mutta ei tiukkapipoisesti!

Mitä haluaisit sanoa tähän lopuksi (”Tuomitun viimeinen toive/terveinen”)?


” Usko unelmiin, usko haaveisiin, sillä niillä on taipumus toteutua ”.

[Takaisin]

webmail

 

© 2018 Sotkamon Visa