Toiminta

Tapahtumakalenteri

Uutisarkisto

Kisatuloksia

Kilpailutoiminta

Lehtileikkeet

Uutisarkisto

03.05.2008 - Kehänen ja Kvist EM-kisoihin maanantaina

Kehänen nosti viime vuonna EM-kultaa ja Kvist hopeaa

Sotkamon Visan Virpi Kehänen ja Jouni Kvist matkustavat maanantaina 5.5. Tsekin tasavaltaan edustamaan Suomea voimanoston Euroopan mestaruuskisoissa. Molemmat nousevat kisalavalle keskiviikkona 7.5. Kvist nostaa aamupäivän kisassa (punnitus 09, kisa 11 paikallista aikaa) ja Kehänen iltapäivän kisassa (punnitus 13, kisa 15 paikallista aikaa).

Viime vuoden Euroopan mestari Virpi Kehänen joutuu tiukoille naisten 56 kilon painoluokassa. Kehänen on tilastokakkosena (478,5kg) edellään Ukrainan Tetyana Prymenchuk (500kg). Ukrainan vahvaa edustusta tahdittaa Kehäsen niskaan hengittävä Vita Abdulina 462,5 kilon tilastollaan. Toinen suomalaisedustaja Mervi Rantamäki on jäänyt pois Suomen joukkueesta. Kehänen on toipunut hyvin muutamien viikkojen takaisesta kevätflunssasta ja treenit ovat menneet suunnitelmien mukaan. Fiilis on hyvä; ainoastaan painon pudotus jännittää hieman, toteaa Kehänen reilua viikkoa ennen suurta koetustaan.

Jouni Kvistin saaliina viime vuodelta oli EM-hopea. Miesten 82,5 kilon painoluokan tilastokärkenä on viime vuoden Euroopan mestari ja moninkertainen arvokisamenestyjä Puolan Jan Wegiera (840kg), ja toisena on Kvistin vanha kilpakumppani Bulgarian Robert Michailov (820kg). Kvist on tilastossa kolmantena (790kg). Pahimpina uhkina takana kärkkyvät lähes tasatuloksella Ranskan Frederik Gandner (782,5kg), jonka kanssa Kvist kävi tiukan kamppailun viime vuonna sekä Ukrainan nuori ja lahjakas Andriy Naniev (780kg). Kvistin kisavalmistautuminen on sujunut hyvin kevätflunssaan sairastamisesta huolimatta. Pelkäsin antibioottikuurin vievän parhaimman terän nostosta, mutta pelko on osoittautunut turhaksi, pohti Kvist onnistuneen viimeistelyharjoituksen jälkeen Sotkamossa.

Molemmilla nostajillamme on hyvät mahdollisuudet uusia EM-mitali tulevalla viikolla. Mitään ei kuitenkaan ole tulossa ilmaiseksi, vaan jokaisesta kilosta on taisteltava. Ja taistelutahtoa kaksikoltamme ei varmasti tule puuttumaan! Seuraamme kisapäivänä Virpin ja Jounin edesottamuksia edellisvuosien tapaan kotisivuillamme, mikäli kansainväliset yhteydet vain toimivat.

[Takaisin]

webmail

 

© 2018 Sotkamon Visa