Toiminta

Tapahtumakalenteri

Uutisarkisto

Kisatuloksia

Kilpailutoiminta

Lehtileikkeet

Uutisarkisto

11.07.2010 - Beach bench 2010, Hiukka, Sotkamo

Rantapenkkarit 2010 voittajajoukkue - Kokkolan Jymy

Perinteiset Rantapenkkarit järjestettiin jo viidennen kerran Sotkamon ykkösrantamestassa Hiukassa. Sää oli jo toista kertaa peräkkäin suosiollinen kilpailua kohtaan ja lämpömittari kohosi kisan aikana yli +25 asteen. Sapsojärven idyllisessä rantamaisemassa oli luonnollisesti tällaisena päivänä satapäin yleisöä. Mikä sen parempi tapa saada lajillemme näkyvyyttä kuin viedä kunnollinen voimien mittelö sinne, missä ihmiset vapaa-aikaansa viettävät.

Kokkolan Märsylä vuoden penkkikuningas


Kokkolan Juha Märsylästä (125kg) tuli vuoden 2010 penkkikuningas. Miesten sarjan mestari takelteli hieman aloituspainollaan, mutta kuittasi kuitenkin viimeisellään helpohkon näköisesti 260 kilon raudat (kuva alla). Kokkolan ylivoima oli miesten sarjassa liki käsin kosketeltavissa, kun pyttykerhoon eli viiden parhaan joukkoon ylsi neljä kokkolalaista. Toiseksi punnertanut Ismo Moisanen (82,5kg) pääsi hätyyttelemään jopa Visa Lauri Kemppaisen nimissä olevaa Suomen ennätystä, mutta tulokseksi jäi kuitenkin mainio 220 punnerrus. Miesten sarjassa nähtiin peräti kymmenen yli 200 kilon tulosta. Visan Erno Paavola rutisti hienosti 195 kilon raudat suorille käsille. Hikisen työviikon uuvuttama Erno sijoittui miesten sarjassa kuudenneksi.

Maaninen rytinällä naispunnerruksen huipulle


Raahen Hanna-Mari Maaninen taisi nousta Hiukassa elämänsä ensimmäistä kertaa kisalavalle. Tulos oli kuitenkin kuin vanhan tekijän. Nainen nimittäin punnersi suorille käsille 115kiloa ja pääsi kisan ainoana naisena yli maagisen sadan kilon rajan. Tästä naisesta kuullaan vielä! Rantakisan ikimenestyjä Kajaanin Aira Knutars sijoittui toiseksi perusraudalla 77,5 kiloa. Visalaisista Piritta Sirviö oli kolmas ennen valmennettavaansa Minna Piiraista. Minna kisasi vasta toista kertaa ja paransi ennätystään oikein roppakaupalla. Tällä kertaa 65 kiloon. Pirteää naisenergiaa esitti myös Kuusamon Eveliina Heikkala.

Junnuilla tiukka mestaruustaisto


Kisojen tiukin mestaruuskamppailu käytiin nuorten sarjassa Kokkolan Joakim Taluksen ja Miika Viiperin välillä. Kakkosnostot ratkaisivat mestaruuden Taluksen eduksi vain 0,47 wilksin pisteen erolla. Taluksesta on kehittymässä kova luu miesten pikkusarjoihin, jos vain treeni-intoa ja terveyttä riittää. Päivän tulos oli 150 kiloa, mikä riitti Viiperin 172,5 kiloa vastaan täpärästi. Visan Tuomas Tolvanen nosti kelvollisen 137,5kilon tuloksen päästen sillä pyttykerhoon viidenneksi. Myös 7,5 kiloa suurempi rauta tuli ylös, mutta turha pään nosto laskuvaiheessa aiheutti hylkäämisen.

Nestori oli jykevin veteraani


Visan Jari Niskanen teki vakuuttavan paluun alkuvuoden olkapäävamman jälkeen sivuten omaa ennätystään 230 kilon punnerruksella. Samalla Jari rikkoi kotitaian, jossa visalainen ei ole vielä aiemmin onnistunut voittamaan veteraanien mestaruutta Hiukassa. Hyvä kilpailu saatiin aikaiseksi vanhan kilpakumppanin Kokkolan Juha Pohjosen kanssa. Pohjonen hävisi tällä kertaa vain viisi kiloa. Visan Mikko Rusanen nosti Hiukassa jälleen ennätyksensä 142,5 kiloa sijoittuen kuudenneksi.

Kiertopalkinto matkasi Kokkolaan


Kokkolan tiedettiin saapuvan Rantakisoihin vahvalla joukkueella voitto mielessään. Edes kahden nostajan poisjääminen viime hetkillä ei musertanut voittajajoukkueen mahdollisuuksia. Kiertopalkinto Jymylle 84 pisteellä Visan sijoittuessa toiseksi 43 pisteellä. Olisipa mielenkiintoista nähdä edellisvuosien mestarit Pietarsaari ja Joensuu samalla lavalla esimerkiksi ensi kesänä. Muitakin potentiaalisia dynastian haastajia saattaa löytyä. Mutta jos Kokkolan esiinmarssi jatkuu samanlaisena kuin tähän saakka, niin tuskinpa muut potentiaaliset kiertopalkinnon tavoittelijat uskaltautuvat saapua Hiukkaan? Jymy otti ensimmäisen kiinnityksen kiertopalkintoon, mutta tarina ei kerro sitä, kävikö ”rantapoika” Sotkamolaisia pesäpalloperinteitä kunnioittaen Sapsossa.


Kiitos


Järjestäjän paras kiitos on iloinen ja tyytyväinen urheilija, ja käsityksemme mukaan onnistuimme jälleen kerran järjestämään iloisen ja mieleenpainuvan kisan.

Toivomme suomalaisten vahvatassujen suuntaavan jälleen kerran vuoden kuluttua Hiukkaan!

Sotkamon Visa haluaa kiittää tapahtumaa tukeneita yrityksiä Voimapuoti (www.voimapuoti.com) Raatin Kello (www.raatinkello.fi) sekä kilpailun toimihenkilöitä, kilpailijoita, huoltajia ja yleisöä.

Vuoden päästä Hiukassa punnerretaan taas – satoi tai paistoi!!!

[Takaisin]

webmail

 

© 2017 Sotkamon Visa