Toiminta

Tapahtumakalenteri

Uutisarkisto

Kisatuloksia

Kilpailutoiminta

Lehtileikkeet

Uutisarkisto

26.03.2011 - Kähkönen neljäs, Rusanen kahdeksas Kuusamossa

Pasi Kähkönen sijoittui neljänneksi ja Mikko Rusanen kahdeksanneksi veteraanien voimanoston SM-kilpailuissa Kuusamossa. Molemmat jäivät selvästi ennätystuloksistaan.

Kähkönen vaikeuksien kautta neljänneksi

Pasi "Hightower" Kähkösen urakka veteraanien SM-nostoissa tuotti neljä hyväksyttyä suoritusta. Jalkakyykyssä nostot painuivat Pasin mukaan liiaksi selälle ja tulokseksi jäi kakkosnostolla otettu 225 kiloa. Penkkipunnerruksesssa aloitusraudan 155 jälkeen seuraavat yritykset 162,5 kilosta eivät enää ojentuneet suorille käsille. Maastanostossa Pasi veti kaksi varmaa rautaa 230 ja 245 kilosta, mutta jätti viimeisen vedon käyttämättä säästääkseen kipeytynyttä selkäänsä.

Päivä osoitti, ettei ikäluokan kärki ole saavuttamattoman kaukana, mutta onnistumisia ja ehyitä treenijaksoja vaaditaan alle. Kisalavalle nousu oli sinänsä Hightowerille hatun noston arvoinen suoritus, sillä hän on toipunut kuluvan vuoden puolella kahdesta nivusen revähdyksestä. Moni muu olisi heittänyt pyyhkeen kehään jo ennen kisaa.

Kokemuksia rikkaampana tästä on hyvä jatkaa eteenpäin uran suunnassa!

Rusasella epäonnen päivä

Rusasen päivä alkoi vaikeasti, kun tuomarit eivät hyväksyneet kyykky- ja vetotrikoita. Mikko joutuikin pärjäämään kilpailuissa lainavarusteilla. Väljällä kyykkytrikoilla Rusanen selvitti avausrautansa 200 kiloa, mutta 210 oli liikaa. Penkkaaminen oli Rusasen mukaan pehmeätä ja sen kertoo tuloskin: 137,5 kiloa jää 7,5 kiloa tammikuussa sivutusta ennätyksestä. Myös vetotrikoot olivat löysät, 200 kiloa jää jopa 30 kiloa Rusasen ennätyksestä. Yhteistulos 537,5 kiloa toi lopulta vasta kahdeksannen sijan.

[Takaisin]

webmail

 

© 2018 Sotkamon Visa