Toiminta

Tapahtumakalenteri

Uutisarkisto

Kisatuloksia

Kilpailutoiminta

Lehtileikkeet

Uutisarkisto

05.12.2015 - Knutars ja Määttä nostivat Suomen ennätykset

Perinteiset pikkujoulupenkkarit kisattiin lauantaina Sotkamossa. Isäntäseura oli kahdellatoista nostajallaan kohtuullisen tyly kisaisäntä tulosten valossa.

Klassisessa penkkipunnerruksessa miesten kärkikolmikko oli tuttuja visalaisia menestyjiä. Pekka Kulju voitti parhaan nostajan tittelin ylivoimaisesti 185 kilon punnerruksellaan. Visan veteraanikaartin Ex-maailman mestarit Raimo Kaattari ja Asko Sirviö kävivät tiukan kamppailun muista mitalisijoista. Raimo "Hasselhoff" Kaattari veti tällä kertaa pidemmän korren punnertamalla 140 kiloa Askon 2,5 kiloa heikompaa tulosta vastaan. Veteraanien nostoissa näkyi ilahduttavaa rutiinia ja suoritusvarmuutta. Naisten sarjan paras oli Kajaanin Kuohun Heidi Heikkinen 75 kilon punnerruksella. Toiseksi sijoittui Visan Riikka Kemppainen 70 kilon tuloksella.

Päivän toinen kisa nostettiin tukevilla nostovarusteilla. Kisan parasta antia olivat Visan naisten ennätystehtailut. Juniorinostajamme Krista Määttä paranteli pariin otteeseen alle 20-vuotiaiden Suomen ennätystä päätyen 80 kiloon. Kokenut Aira Knutars näytti naisten kisassa kuitenkin vielä toistaiseksi kaapin paikan. Aira paransi kisassa 60-vuotiaiden Suomen ennätyksiä päätyen tyylikkääseen nostoon 77,5 kilolla. Miesten kisassa Jari "Nestori" Niskanen osoitti, etteivät hyvät treenitulokset ole silmän lumetta. Jarin voittotulos miesten kisassa kirjattiin 220 kilolla. Toiseksi nosti iloisesti aiemmin klassisen punnerruksen puolella loistanut Kajaanin Kuohun Samuli Kokkarinen. Kisassa toiseen sijaan oikeuttanut 190 kilon punnerrus näytti vielä helpohkolta. Visan Pekka Kulju sai varustekisasta päivän toisen palkintonsa punnertamalla pronssille 200 kilon tuloksella.

Kisojen jälkeen Visa piti syyskokouksensa, palkitsi vuoden menestyneitä urheilijoitaan ja vietti pikkujouluiltaa. Mutta nämä ovatkin kokonaan eri tarinan aihe.

[Takaisin]

webmail

 

© 2017 Sotkamon Visa