Toiminta

Tapahtumakalenteri

Uutisarkisto

Kisatuloksia

Kilpailutoiminta

Lehtileikkeet

Sotkamon Visan ympyrä sulkeutuu

Voimanoston MM-kisat sotkamolaisten arvokisaputken huipennus

Sotkamon Visa on kunnostautunut viimeisen 10 vuoden aikana voimanoston arvokisojen isäntänä. Visan ympyrä sulkeutuu kuukauden kuluttua, kun Sotkamossa kilpaillaan voimanoston miesten maailmanmestaruuksista. Kilpailun johtaja Heikki Piiraisen mukaan paikalla ovat maailman vahvimmat miehet noin 20 maasta.
"Kisat ovat Visan suurimmat ja arvokkaimmat. Vuoden 1991 jälkeen olemme nyt käyneet läpi koko ympyrän, mitä voimanostossa voi olla", Piirainen kertoo.
Visa on järjestänyt Sotkamossa viidet voimanoston SM-kisat, mutta laajensi valikoimaansa kolme vuotta sitten kansainväliselle tasolle miesten EM-kisoissa. Voimanostolle poikkeuksellisessa ympäristössä Katinkullassa järjestetyt kisat saivat niin hyvää palautetta, että sotkamolaiset käynnistävät pian MM-hankkeen. Kisojen avajaisiin (15.11.) on aikaa reilu kuukausi, mutta järjestelyt ovat jo hyvin pitkällä.
"Järjestämme kisat pitkälti samalla ja tutulla porukalla, jota meillä on kuutisenkymmentä henkilöä: Nytkään ei ole isoa neuvomista, vaan käydään vain asiat läpi", Piirainen toteaa.
Järjestelyissä Visa on kiinnittänyt huomiota myös ulkoiseen olemukseen, sillä tuleva kisapaikka somistetaan tavallista näyttävämmin.

USA:lla iso joukkue, Marokolle ei viisumia

MM-voimanoston ilmoittautumisaika päättyy ensi maanantaina. Syyskuun loppuun mennessä nimilistat olivat saapuneet jo 15 maasta, mutta Piirainen uskoo määrän vielä kasvavan. Hän odottaa Vuokattiin 150-200 urheilijaa. Kaksi vuotta sitten järjestetyissä edellisissä kisoissa oli mukana ennätysmäiset 201 voimanostajaa 20 maasta. Jokaisella maalla on mahdollisuus lähettää Kainuuseen 11-miehinen joukkue ja kaksi varamiestä. Tähän mennessä täydet joukkueet ovat Suomen lisäksi ilmoittaneet Venäjä ja Marokko. Tosin marokkolaisten tulo Suomeen ei ainakaan vielä onnistu, koska Suomen suurlähetystö ei myöntänyt marokkolaisille viisumia. Myös marokkolaisten tilastotulokset herättivät hämmennystä, sillä ne olivat todella kovaa luokkaa. "Lähetystö ilmoitti, että viisumeita ei myönnetä maahanmuuttoriskin takia", Piirainen kertoo. Sen sijaan USA:lta on tulossa Vuokattiin yhtä miestä vaille täysi joukkue. Piirainen ehti jo pelatä, että amerikkalaisten tulo vaarantuu terrori-iskujen takia. Myös Pakistan on ilmoittanut kisoihin neljä kilpailijaa. Järjestyksen pidosta Sotkamossa huolehtii 20 koulutettua järjestysmiestä, mutta toistaiseksi ei ole ryhdytty erikoisjärjestelyihin.
"Ei ole vielä tullut uusia ohjeita turvatoimista, mutta en usko, että terrorijärjestöillä olisi kiinnostusta urheilukisoihin", Piirainen miettii.

Kazakstan toivelistalla

Perinteisesti monet maat jättävät ilmoittautumisen aivan viime tippaan, joten se on odotettavissa nytkin. Piirainen odottaa mielenkiinnolla Kazakstanin nimilistaa, jolta pitäisi löytyä yksi lajin tähdistä eli Aleksei Sivonov. "67,5-kiloisissa kilpaileva Sivonov kyykkää 316 kiloa, mutta eihän sitä kukaan usko, jos miehen näkee kadulla, hän näyttää aivan koulupojälta"; Piirainen tietää.
Suomen joukkueessa on 11 kilpailijaa. Sotkamon Visan ainoa edustaja on 82,5-kiloisissa kilpaileva Hannu Malinen, kun Asko Sirviö jäi niukasti 60 kilon kisapaikasta. Kokenut Visan kiteeläisvahvistus on vuoden 1988 maailmanmestari.

MM-voimanoston kilpailupäivät ovat Vuokatissa 15.-18.11. Kilpailupaikkana on Katinkullan pallohalli, jossa edellisen kerran kilpailtiin EM-miitaleista 1998. MM-kisojen suojelija on kulttuuriniinisteri Suvi Lindhn. Voimanotoston osalajit ovat jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastanosto.

Lähde: Kainuun sanomat 9.10.2001, Jukka Keränen

webmail

 

© 2018 Sotkamon Visa