Toiminta

Tapahtumakalenteri

Uutisarkisto

Kisatuloksia

Kilpailutoiminta

Lehtileikkeet

TUL:n Kainuu juhli omassa piirissä

TUL:n Kainuun piiri vietti lauantaina Kajaanissa piirin 25-vuotis- ja Työväen Urheiluliiton 70-vuotisjuhlia omassa piirissä. Piiri palkitsi Kaupunginteatterissa pidetyssä juhlassa piirin parhaat urheilijat ja muisti toimihenkilöitä ansiomerkeillä.
"TUL:n asema nyky-yhteiskunnassa on vahva. TUL:a arvostetaan niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin", piirin puheenjohtaja Matti Reinikka totesi tervehdyspuheessaan.
Reinikka kuitenkin muistutti, että aina tilanne ei ole ollut näin hyvä.
"TUL:n arvostuksen ovat hankkineet vuosikymmenien ajan seuroissa eri tehtävissä toimineet ihmiset, joita täälläkin on runsaasti. Työn arvoa ei voi mitata senteillä ja sekunneilla, markoilla ja mitaleilla. Sen voi mitata vain historian kirjoitusten avulla. Se osoittaa liiton tarpeellisuuden."

Piirin palkitut

Vuosi 1988 oli Kainuun piirin yksi menestyksekkäimmistä piirin historiassa. Piirin urheilijat saavuttivat kaksi EM-pronssia, kaksi PM-hopeaa, 22 SM-mitalia, joista 13 oli kultaisia. Lisäksi piirin parhaana urheilijana juhlassa palkittu suomussalmelainen Ismo Falck ja TUL:n mestariurheilijan kultaisen merkin saanut kajaanilainen Jarmo Eskelinen edustivat Suomen Soulin olympiakisoissa.
Eskelisen saama ansiomerkki on TUL:n korkein urheilijalle myönnettävä merkki. Poikaurheilijana palkittiin Mika Kyllönen Uudenkylän Iskusta ja tyttöurheilijana Ulla Väisänen Suomussalmen Vastuksesta. Vuoden valmentajana palkittin Jari Niskanen Sotkamon Visasta ja joukkueena Kajaanin Hakan B-nuorten jalkapallojoukkue.
Juhlassa palkittiin myös joukko ansioitunutta seuraväkeä. TUL:n kultaisen ansiomerkin sai Kajaanin Kuhien Seppo Heikkinen. TUL:n seuratyömerkin saivat Kyösti Matkaniemi Iisalmen Pallo-Veikoista, Jorma Kröger Kajaanin Kuohusta, Aila Heikkinen Kajaanin Kuohusta, Toivo Mertaniemi Vaalan Vauhdista, Aarne Mehtonen Kiuruveden Teräksestä ja Osmo Polvinen Sotkamon Visasta.
Piirin ansiomerkin saivat Pauli Ojakangas Otanmäen Työväen Urheilijoista, Tapani Falin Sotkamon Visasta, Aarno Tervonen Kajaanin Kuohusta, Tauno Falck Suomussalmen Vastuksesta, Riitta Korhonen Lehtovaaran Viristä, Martti Tervonen Jormuan Tarmosta ja Esko Martikainen Vieremän Viestistä.

Lähde: Kainuun sanomat, 1988

webmail

 

© 2018 Sotkamon Visa